Tarinani

Olen Anu Jokela – yrittäjä oululaisen By Joanin taustalla

Tein ensimmäiset kotisivuni vuonna 2008. Tällöin minulla oli suunnitelmat kaikessa muussa kuin siinä, että ryhtyisin yrittäjäksi. Opiskelin tietotekniikan insinööriksi ja tein kotisivuja siinä rinnalla. Kysyntä kasvoi jatkuvasti ja tiesin myös, että koulu ei anna minulle tarpeeksi suuria valmiuksia siihen, mitä haluaisin tehdä.

Vuonna 2012, sain ajatuksen ja menin Oulun Maistraattiin. Tästä kaikki sitten alkoi, olin yrittäjä! Ajatuksenani oli, että toimin yrittäjä muutaman vuoden ja suuntaan sitten töihin muualle. Kaikki ei kuitenkaan mene aina niinkuin suunnittelee.

Työskentelin yrittäjänä, valmistuin insinööriksi ja jatkoin opiskelua, koska tiesin, että pelkkä koodaus ei minulle riitä. Opiskelin vielä tradenomiksi, jolloin opintoni sisälsivät mm. graafista suunnittelua. Oulun seudun ammattikorkeakoulu, jossa opiskelin, ei tarjonnut kuitenkaan minulle tarpeeksi luovia kursseja. Tämän vuoksi suoritin osan opinnoista Haaga-Helia ammattikorkeakoulun puolella, jossa pääsin perehtymään mm. luovaan kirjoittamiseen sekä sosiaaliseen mediaan.

Tällä hetkellä työskentelen päivät ulkopuoliselle ja vapaa-ajallani teen yritykseni töitä. Tämä käytäntö on sopinut minulle hyvin, ainakin toistaiseksi. Mihin tulevat vuodet vievät, sen aika näyttää. Asiakkaitani ovat tällä hetkellä pienet ja keskisuuret yritykset ympäri Suomea.

Pikaisesti voi päätellä, että elämäni on vain töitä. Näin ei kuitenkaan ole. Vapaa-ajalla nautin viettää aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Yli 10 vuoden ajan olen ollut ahkera lavatansseissa kävijä ja edelleen ne ovat osa elämääni. Rentoudun käsitöiden, leipomisen ja komedioiden parissa. Mahdollisuuksien mukaan matkustelen sekä Suomessa että ulkomailla.

Yrittäjänä haluan erottua hyvällä asiakaspalvelulla. Olen joustava, luotettava ja teen kaikkeni, että onnistumme. Erityisen kiinnostunut olen kuitenkin auttamaan Sinua seuraavassa projektissasi!

Palveluni

Toteutan kotisivut yrityksellesi kilpailukykyiseen hintaan alk. 200€ + alv 0%. Hintani eivät sisällä kuukausimaksuja tai muita piilokuluja. Laskutus vasta, kun olette 100% tyytyväinen valmiiseen lopputulokseen ja sivut ovat julkaistu.

Suunnittelen ja toteutan WordPress-kotisivut asiakaskohtaisesti, eli sivujen ulkoasu ja sisältö tehdään teidän toiveiden ja toimialan mukaan. Kaikille sivuille on kuitenkin yhteistä se, että ne toimivat automaattisesti kaikilla päätelaitteilla eli responsiivisuus sisältyy aina hintaan. WordPress, joka on ylivoimaisesti suosituin alusta nettisivuille nykypäivänä, mahdollistaa sivuston helpon ylläpidon ja sisällön muokkauksen. Saat juuri sinun yrityksellesi sopivan sivuston joustavalla aikataululla, tarvittaessa nopeastikin.

KUPARI 200€ + alv 0%
Sisältää mm:
– WordPress hallintajärjestelmän
– suunnittelun ja toteutuksen
– 1-2 sivua
– sisällön lisäämisen sivuille
– hakukoneoptimoinnin

HOPEA 350€ + alv 0%
Sisältää mm:
– WordPress hallintajärjestelmän
– suunnittelun ja toteutuksen
– 3–5 sivua
– sisällön lisäämisen sivuille
– hakukoneoptimoinnin

KULTA 450€ + alv 0%
Sisältää mm:
– WordPress hallintajärjestelmän
– suunnittelun ja toteutuksen
– 6–10 sivua
– sisällön lisäämisen sivuille
– hakukoneoptimoinnin

Lisät kotisivuihin:
– Verkkokaupat, alk. 200€ + alv 0%
– Blogit, alk. 50€ + alv 0%
– Verkko-osoite ja webhotelli 70€/vuosi + alv 0%

Jos tarvitset apua jossain muussa, ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, mitä voin tarpeisiisi tarjota!
Jos itse en kykene auttamaan, joukostani löytyy myös kattava valikoima muiden alojen osaajia mm. valokuvaajia, sisällöntuottajia, asiakashankkijoita, tilitoimistoja, opetusta ja koulutusta, ohjelmatyöntekijöitä sekä taittajia, joiden puoleen voin sinut ohjata.

Referenssit

Uusin referenssi:

Lisää valikoituja referenssejä:

Ota yhteyttä

HUOM! Lomailen 10.7-23.7
Jos sinulla on kotisivuihin tai graafiseen suunnitteluun liittyvä haaste tai kysymys, ainoa nolo ratkaisu on olla ottamatta yhteyttä ja keskustella asiantuntijan kanssa.






Nimi*
Sähköpostiosoite*
Puhelinnumero
Aihe*
Viesti*

By Joan
2487736-8

Yrittäjä
Anu Jokela

Puhelin
040 7166 219 (ark. 9-15)

Sähköposti
jokela.anu@gmail.com

Postiosoite
Liinankuja 10, 90800 Oulu